Kaupunkilomailija, kierrä kesällä koko Suomenlahti!

Suomenlahden rannikko tarjoaa kaupunkilomien ystävälle monia käymisen arvoisia kohteita. Pääkaupungin ohella tarjolla on niin kuhisevia suurkaupunkeja kuin pienempiä, mutta pittoreskeja keskittymiä monine erilaisine aktiviteetteineen ja tapahtumineen. Aloita reissu vaikkapa Turusta ja lähde suunnistamaan pikkuhiljaa kohti Suomenlahden itärannikkoa!

Matkan varrelle osuvat esimerkiksi Hangon hurmaavat hiekkarannat, monipuolinen ja moderni Helsinki sekä Porvoo pikkuputiikkeineen. Noin 450 kilometrin matka Turusta Hangon, Helsingin ja Porvoon kautta Vaalimaalle taittuu helposti autolla, mutta aktiivilomailija voi napata halutessaan alleen myös fillarin. Turusta Helsinkiin kulkee tietysti myös laivoja ja autolauttoja tiuhaan tahtiin, eli osan matkaa voi kulkea vesiteitse. Suomenlahden rannikon ihastelu ole hullumpaa puuhaa laivan kanneltakaan, sillä laivasta käsin saaristomaisema näyttää varsinkin aurinkoisena kesäpäivänä mykistävän kauniilta.

Jos viisumirumba ei kauhistuta, ja mielesi tekee nähdä Suomenlahden ympärillä muutakin kuin suomalaista saaristoa, kannattaa käväistä myös Pietarissa ja Tallinnassa. Varsinkin eksoottinen Pietari on monelle suomalaiselle edelleen täysin tutkimaton lomakohde, vaikka matkaa Helsingin ja Pietarin välillä onkin vain noin 400 kilometriä. Tallinnaan viisumia ei tarvita, mutta matkan kulkiessa Venäjän puolella olevan Pietarin kautta, on sellainen hankittava.

Kumpaankin kaupunkiin on kätevintä suunnata Helsingistä lautalla, mutta myös roadtrip onnistuu, joko autolla tai reisilihaksia treenaten pyörällä. Tällöin matkabudjettiin on kuitenkin varattava Tallinna-Helsinki-lauttalippujen verran ekstraa, sillä matka takaisin kotimaahan ei villeistä visioista huolimatta onnistu vielä toistaiseksi itse ajaen. Kokonaisuudessaan matka Turusta välietappien kautta Tallinnaan ja takaisin Helsinkiin on vähän reilu 1 000 kilometriä.

Aloita kierros Turusta

Turku on hyvä paikka startata kesälomareissu. Alkuinnostuksesta huolimatta kannattaa kuitenkin malttaa koluta kaupunki huolella läpi, sillä sen lupsakasta sykkeestä löytyy lomailijalle paljon annettavaa.

Turun perinteisimpiin nähtävyyksiin kuuluvat Turun komea linna, tuomiokirkko, vanha kaupunki ja vilkas kauppatori. Kepeän kaupungissa kävelyn päätteeksi kannattaa istahtaa kahvilaan nauttimaan piispis eli piispanmunkki. Kyseessä on berliininmunkin paikallinen versio, vaikka turkulaisilta kysyttäessä näillä kahdella leivonnaisella ei olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Jos mieli tekee isompaa ateriaa, löytyy Aurajoen varrelta myös lukuisia ravintoloita runsaine ruokalistoineen. Lisäksi Aurajoen rannasta voi tehdä risteilyn viehättävällä vanhanaikaisella höyrylaivalla Naantaliin, jonne on noin 15 kilometrin matka Turun keskustasta. Aikaa kaupunkiin tutustumiseen on hyvä varata päivä tai pari, sillä muutamassa tunnissa turistin käsitys Turusta jää varsin pintapuoliseksi.

Vesileikkejä Hangossa

Moottoritietä pitkin matka Turusta Helsinkiin taittuu parissa tunnissa. Lomalla kannattaa kuitenkin poiketa välillä pienemmille teille ja pistäytyä matkalla vaikkapa Hangossa. Ajomatka Turusta Hankoon on noin 140 kilometriä, mutta saariston repaleisuuden takia matka on linnuntietä huomattavasti lyhyempi. Kaupunkina ja lomakohteena Hanko on aivan toista maata kuin Turku, sillä kyseessä on yksi Suomen harvoista oikeista rantalomakohteista. Hangon kuvankauniit hiekkarannat ovat nähtävyys, jollaisia luulit löytyvän vain Välimeren ympäriltä! Hanko onkin profiloitunut tarjontansa ja tapahtumiensa puolesta nimenomaan kesäkaupungiksi eli talvella paikka on hiljainen ja ympärivuotista asutusta on yllättävän vähän. Hanko on myös suosittu kohde sukeltajille, ja lämpimällä säällä Hanko tarjoaa erinomaiset puitteet tutustua saaristoon merenpinnan alapuolelta käsin. Jos päätät poiketa rannikkokaupunkikierroksella Hankoon, muista siis pakata mukaan ainakin uikkarit ja pyyhe!

Muuttuva Helsinki

Kaikille tuttua Helsinkiä ei kannata väheksyä kotimaan matkailukohteena. Helsingin tarjonta muuttuu jatkuvasti, sillä joka kesä kaupunkiin tulee tusinoittain uusia tapahtumia, ravintoloita, kahviloita ja muita aktiviteetteja. Tiesitkö, että kaunista kaupunkia ja sen edessä aukeavaa merimaisemaa voi istahtaa ihailemaan esimerkiksi Sky Wheel -pyörän kyydissä Katajanokalla?

Jos pääsit Hangossa uimisen makuun, pulahda Sky Wheel -pyörähdyksen jälkeen vieressä olevaan Sea Pool -merivesialtaaseen. Vaihtoehtoisesti voit vuokrata kaupungin edustalta sup-laudan, mikä on erityisesti tyynellä säällä loistava tapa tutustua kaikkien tuntemaan pääkaupunkiin hieman uudenlaisesta näkövinkkelistä. Merellistä tunnelmaa löytyy myös Hernesaaren rannasta, jossa järjestetään varsinkin kesällä paljon trendikkäitä tapahtumia. Kun meri-ilma käy liian raikkaaksi, on tietysti aina mahdollista paeta kerrostalojen väliin ja kaupungin kuhinaan: kantakaupungissa kannattaa kurkata ainakin Teurastamon tarjonta ja käydä syömässä boheemissa Kalliossa.

Kahville Porvooseen?

Helsingin ohitettuasi vastassa on ensimmäisenä Porvoo. Matka Porvoosta Helsinkiin on viitisenkymmentä kilometriä ja sen taittaa Helsingistä lähtiessä autolla noin kolmessa vartissa. Mitä nähtävää ja koettavaa Porvoo sitten tarjoaa matkailijalle?

Porvoon perinteinen vanha kaupunki kätkee kujilleen monia pikku putiikkeja, antikvariaatteja ja maalaisromanttisia kahviloita. Hintataso on kallis, mutta tunnelma ja löydöt uniikkeja! Kaupunki on erityisesti aarteenmetsästäjien suosiossa, sillä esimerkiksi moni vanhojen tavaroiden ja astioiden keräilijä on löytänyt kokoelmaansa täydennystä nimenomaan Porvoosta. Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitsee myös Brunbergin tehtaanmyymälä, jossa moni matkailija käy mielellään paitsi maistelemassa, myös ostamassa tuliaiseksi aimo säkillisen suklaata, lakua tai muita herkkuja. Makeisten kylkeen sopii luonnollisesti pussillinen vasta paahdettua kahvia, jota voi ostaa paikallisesta paahtimosta sekä papuina että valmiiksi jauhettuna.

Onko meri sinisempi Suomenlahden toisella rannalla?

Jos kotimaan matkailu ei riitä, voi saaristokierrosta jatkaa hyvin Pietariin ja sieltä Tallinnaan. Siirtymät eivät ole pitkiä ja kumpikin kaupunki tarjoaa täysin omanlaisensa näkökulman Suomenlahden rannikkokulttuuriin. Toki matkalla kannattaa pistäytyä pienemmissäkin kalastajakylissä, sillä niiden idyllinen tunnelma rauhoittaa matkailijan sykkeen kummasti suurkaupunkien välissä. Kaiken kaikkiaan Suomenlahden rannikkokaupungit tarjoavat siis monipuolista nähtävää ja tekemistä lahden molemmin puolin! Tälle kierrokselle kelpaa lähteä niin perheen kuin kavereidenkin kanssa.

Leave a Comment